Ohjeita koruvalintaan

Korun oikean koon valinta on tärkeää myös ulkonäöllisesti, mutta erityisesti lävistysreiän kannalta. Liian ahdas tai muutoin turhan suuri koru voi tuoda ikäviä komplikaatiota tai ärsytystä myös jo parantuneeseen lävistykseen.

Korvakorujen valinta

Esimerkkinä parantuneissa korvakoruissa käytetyimmät koot labret mallin kantaosissa ovat 0,8mm-1,2mm paksuus(läpimitta) ja 5mm-7mm pituus. Mikäli et tiedä tarkkaa kokoa suosittelemme 6mm pituutta. Näihin kantaosiin käy suurin osa kaikki valikoimamme kierteettömät push pin korukärjet.

Suosittelemme pienempää 3mm kantaosaa lasten korvakoruiksi. Kannan halkaisija on pienempi, joka on käyttömukavampi lapsen korvaan.

Renkaissa suosittelemme halkaisijasta 8mm ylöspäin korvakoruiksi.

Oheisissa kuvissa on ohjeistettu mittojen ottaminen erimallisista koruista. Voit myös mitata vanhat korusi ja tehdä valinnan niiden perusteella.

Muut lävistyskorut sekä paranemisvaiheessa olevat lävistykset

Jos sinulla on paranemisvaiheessa oleva lävistys, voit kysyä asiakaspalvelustamme suosituskokoa uudelle korullesi. Osaamme neuvoa sinua mahdollisimman täsmällisesti, kun tiedämme, minkä kokoinen korusi on sillä hetkellä. Lävistettäessä laitetaan yleensä noin 2 millimetriä suurempi vaihtoehto turpoamisvaraksi. Sinun tulisi saada korujen mitat mukaan lävistäjältäsi.

Voit lähettää meille kuvan entisestä korustasi kehollasi myös WhatsApp -sovelluksella 041 3140325 tai sähköpostilla info@luxjewelle.com. Tämän perusteella voimme tehdä arvion siitä, minkä kokoinen koru sinulle sopisi parhaiten. Halutessasi voimme myös keskustella kanssasi parhaiten sinulle soveltuvasta uudesta korusta. Tällöin teemme oman ehdotuksemme korusta, joka sopisi sinulle ehdottamaasi kehon kohtaan mahdollisimman hyvin ja korostaisi juuri sinun parhaita puoliasi!

Mikäli et löydä etsimääsi tai tarvitsemaasi aihetta näistä ohjeista, niin olethan yhteydessä asiakaspalveluumme ennen tilauksen tekoa joko WhatsAppilla tai soittamalla numeroon 041 3140325. Autamme mielellämme, jotta saisit toivomasi ja sopivan korun heti yhdellä tilauksella. Näin vältämme myös turhia postituskuluja sekä säästämme luontoa!

Kierteettömän push pin lävistyskorukannan valinta

Kierteettömän labret kantaosan kanssa seuraaviin lävistyksiin:

- Korvakoru (käytetyimmät koot ovat 0,8mm-1,2mm paksuus ja 5mm-7mm pituus.)

- Rustokoru ( helix-, foward helix-,conch- ja tragus koru käytetyimmät koot ovat 1,2mm paksuus ja 6mm-7mm pituus.)

- Nenäkoru (käytetyimmät koot ovat 0,8mm-1,2mm paksuus ja 6mm-7mm pituus.)

- Huulikoru (medusa-,labret- ashley koru, käytetyimmät koot ovat 1,2mm paksuus ja 7mm-8mm pituus.)

Kantaosan leveydeksi suosittelemme 3mm, mikäli valitset koristeellisemman kärkiosan 4mm leveys antaa korullesi lisätukea.

Kaarevan barbell kantaosan kanssa seuraaviin lävistyksiin:

- Kulmakoru (käytetyimmät koot ovat 1,2mm paksuus ja 8mm pituus.)

- Rustokoru (Rook lävistys, käytetyimmät koot ovat 1,2 mm paksuus ja 8mm pituus.)

- Huulikoru (Jestrum ja Vertical labret koru, käytetyimmät koot ovat 1,2mm paksuus ja 8mm pituus.)

Suoran barbell kantaosan kanssa seuraaviin lävistyksiin:

- Nännikoru (käytetyimmät koot ovat 1,6mm paksuus ja 12,7-16mm pituus.)

- Bridge koru  (nenänvarsi, silmienväli käytetyimmät koot ovat 1,2mm paksuus ja 10mm pituus.) 

- Kielikoruissa (käytetyimmät koot ovat 1,6mm paksuus ja 14mm pituus.)

- Rustokoru (Industrial koru käytetyimmät koot ovat 1,6mm paksuus ja 32-38mm pituus.) 

Korujen tuotekuvauksissa on erikseen kerrottu mihin lävistykseen sitä suosittelemme ja minkä kantaosan kanssa. Etsi helpoiten soveltuvat korut lävistyksellesi valikkomme kautta lävistyksesi mukaan esim. napakorut.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa alkaen 1.3.2022.


Verkkokauppa:

LuxJewelle Oy

Savilahdenkatu 10

50100 Mikkeli

Y-tunnus: 32266148-7

info@luxjewelle.com

p. 041 3140325

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.


Tilaaminen ja toimitus

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Painamalla ”Osta”-painiketta hyväksyt LuxJewellen yleiset toimitusehdot.

Maksaminen ja maksutavat

Maksunvälityspalveluna verkkokaupassamme toimii turvallinen ja luotettava Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu, verkkopankkimaksut sekä mobiilimaksu.

LuxJewelle -verkkokauppa toimii tuotteiden ja palveluiden markkinoijana sekä tuotteiden toimittajana asiakkaalle. Verkkokauppa huolehtii kauppaan liittyvistä lakisääteisistä sekä itse määrittelemistään muista velvoitteista.

Maksupalvelun tarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalvelun tarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan (LuxJewelle).

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7

Innova 2 Lutakonaukio 7

40100 Jyväskylä

www.paytrail.com

Paytrailin maksupalveluehtoihin voit tutustua tarkemmin TÄÄLTÄ.

Klarna Payments

Osamaksu ja lasku vaihtoehdot.

Jotta voimme tarjota sinulle Klarnan maksutapoja, saatamme kaupan ostotapahtuman yhteydessä välittää henkilötietojasi yhteys- ja tilaustietojen muodossa Klarnalle, jotta Klarna voi arvioida, oletko oikeutettu heidän maksutapoihinsa ja räätälöidä nämä maksutavat sinulle. Siirrettyjä henkilötietojasi käsitellään Klarnan oman tietosuojailmoituksen mukaisesti. Klarnan ehdot: https://www.klarna.com/fi/ehdo...

Paypal

Maksutapana Paypal. Valitessasi maksutavaksi Paypal, hyväksyt Paypalin käyttöehdot, jotka löydät TÄÄLTÄ.

Tilauksen muuttaminen

Sinulla on oikeus tilauksen täysin maksuttomaan peruutukseen, kunhan teet peruutuksen ennen tilauksesi käsittelyä ja sen lähettämistä.

Jos huomaat tehneesi tilauksessasi virheen, niin ilmoita meille välittömästi soittamalla (puh. 041 3140325) tai sähköpostitse info@luxjewelle.com. Tällöin peruutamme tilauksesi, ja voit tehdä uuden tilauksen normaalisti verkkokaupasta.

Huomaathan, että tilausvahvistuksen saatuasi emme tee tilaukseen muutoksia, joten ainut tapa on peruuttaa tilaus ja tehdä uusi.

Lisätietoja tilauksen peruuttamisesta ja vaihtamisesta löydät ohjeiden kohdasta ”Vaihto ja palautus”

Erillinen toimitusosoite

Jos haluat tuotteen toimituksen eri osoitteeseen kuin laskutuksen, voit valita kassalla kohdan "Erillinen toimitusosoite". Tällöin voit syöttää erillisen, laskutusosoitteesta poikkeavan toimitusosoitteen tiedot.

Toimitus

Kun olet tehnyt tilauksen, saat sähköpostiisi automaattisen tilausvahvistuksen. Tarkista että tilausvahvistus vastaa tekemääsi tilausta! Säilytä tilausvahvistus, jotta löydämme tilauksesi tiedot mahdollisimman helposti, mikäli olet yhteydessä asiakaspalveluumme.

Kun olemme käsitelleet tilaukseksi, saat uuden viestin, jossa kerrotaan tekemäsi tilauksen lähetystunnus tai ilmoitus noudosta toimipisteeltämme.

Toimitamme pakettisi mahdollisimman pian. Yleensä tämä tarkoittaa varastotuotteiden osalta noin 2-4 arkipäivää tilauksen vastaanottamisesta. Kiireisinäkin aikoina tuotteen tulisi olla sinulla seitsemän arkipäivän sisällä. Mikäli tuotteella on pidempi toimitusaika (muun muassa erilliset, varastosta loppuneet tilaustuotteet), niin se pyritään ilmoittamaan aina jo tuotetiedoissa.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen (kuten lakko, luonnonmullistus, viranomaismääräys tai muu sopimusosapuolista aiheutumaton ja riippumaton, ennakoimaton seikka) aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista.

Lähetyksiin käytämme Postin ja Matkahuollon palveluita. Noutotilaukset voit hakea Pinky Inkyn toimipisteeltä arkisin klo 9-18 osoitteesta Savilahdenkatu 10, 50100 Mikkeli. Ilmoitamme sähköpostilla, kun tilauksesi on noudettavissa!

Toimituskulut vaihtelevat valitun toimitustavan ja toimitettavan paketin koon (paino ja mitat) mukaan.

- Lahjakortin postitus kirjeenä 2,90 eur.

- Noutopisteeseen tai pakettiautomaatiin toimitus alkaen 5,90 eur.

- Paketti kotiovelle toimitettuna alkaen 14,90 eur.

- Noutotilaukset Pinky Inkyn toimipisteeltä 0 eur.

- Yli 100 euron tilaukset toimitetaan ilman toimituskuluja Suomessa (200€ tilauksiin muualle Eu maihin)

VINKKI! Mikäli olet valinnut noudon ja haluat varata samalla ajan korun asennukseen liikkeellämme, niin voit tehdä varauksen puhelimitse 041 3140325 tai kohdasta ”Lävistysten ajanvaraus”, josta pääset Aunetan ajanvaraukseen!

Vaihto ja palautus

Jos jostain syystä haluat vaihtaa tai palauttaa tilaamasi tuotteen, on sinulla oikeus tähän 14 vuorokauden ajan tuotteen vastaanottamisesta. Ohjeet palautukseen ja vaihtoon löydät alta.

Tuotteen palautus

Palautuksen osalta toimi seuraavasti (Posti):

1. Lähetä meille sähköpostia otsikolla ”Palautus” osoitteeseen info@luxjewelle.com. Kirjoita viestiisi mukaan tilausnumerosi ja että olet palauttamassa kyseistä tilausta.

2. Tarkista, että kaikki tuotteet ovat mukana ja pakkaa ne huolellisesti pakettiin.

3. Lisää paketin mukaan paperille kirjattuna

- tilausnumerosi

- palautuksen syy

- yhteystietosi

4. Kirjoita paketin päälle meidän yhteystiedot sekä Postin palautustunnus 673576

LuxJewelle Oy

Savilahdenkatu 10

50100 Mikkeli

+358413140325

5. Vie lähimpään palvelupisteeseen.

HUOM! Voit käyttää tätä ohjetta myös Matkahuollon kautta saatuihin paketteihin, kunhan poistat/peität Matkahuollon pakettitarran.

Mikäli haluat palauttaa tuotteen Matkahuollon kautta, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme info@luxjewelle.com, niin lähetämme sinulle sähköpostitse palautusrahtikirjan.

Tuotteen vaihto

Mikäli haluat vaihtaa tuotteen, tapahtuu se normaalin palautuksen tavoin. Palautettuasi tuotteen, voit tehdä uuden tilauksen verkkokaupasta. Toimi tuotteen vaihdon osalta seuraavasti:

1. Lähetä meille sähköpostia otsikolla ”Vaihto” osoitteeseen info@luxjewelle.com

Kirjoita viestiin, minkä tuotteen haluat palauttaa ja mihin tuotteeseen sen vaihtaa (tuotteiden nimi, väri ja koko). Tarkistamme varastosaatavuuden ja vahvistamme sinulle vaihdon onnistumisen mahdollisimman pian. Lähetämme sinulle samalla maksuttomaan toimitukseen oikeuttavan koodin, jonka voit hyödyntää kassalla.

2. Tarkista, että kaikki vaihdettavat tuotteet ovat mukana ja pakkaa ne huolellisesti pakettiin.

3. Lisää paketin mukaan paperille kirjattuna

- tilausnumerosi

- vaihdettavien tuotteiden tiedot

- yhteystietosi

4. Kirjoita paketin päälle meidän yhteystiedot sekä palautustunnus 673576

LuxJewelle Oy

Savilahdenkatu 10

50100 Mikkeli

+358413140325

5. Vie lähimpään palvelupisteeseen.

Palautus ulkomaan paketeissa:

1. Lähetä meille sähköpostia otsikolla ”Palautus” osoitteeseen info@luxjewelle.com. Kirjoita viestiisi mukaan tilausnumerosi ja että olet palauttamassa kyseistä tilausta. Lähetämme sinulle sähköpostitse palautusrahtikirjan.

2. Tarkista, että kaikki tuotteet ovat mukana ja pakkaa ne huolellisesti pakettiin.

3. Lisää paketin mukaan paperille kirjattuna

- tilausnumerosi

- palautuksen syy

- yhteystietosi

4. Vie lähimpään palvelupisteeseen.

Huomioithan, että vaihdettava tai palautettava tuote täytyy olla alkuperäispakkauksessaan. Lisäksi korurasian sisällä olevan korupussin sinetöinti (sinettitarra tai kuumasuljettu korupussi) täytyy olla ehjä. Vaihdettavan tai palautettavan tuotteen täytyy olla myös käyttämätön. Palautettavat tuotteet tarkistetaan, ja mikäli niissä on käytön jälkiä, tuotetta ei hyväksytä palautettavaksi.

Hyväksytyn tuotepalautuksen yhteydessä yksi (1) vaihto per tilaus on maksuton. Useammasta vaihdosta perimme hinnaston mukaiset toimituskulut.

Palautukset käsittelemme viimeistään 14 vuorokauden sisällä palautuksen saapumisesta. Palautamme sinulle hyväksytystä tuotepalautuksesta siitä maksamasi summan käyttämäsi maksupalvelun kautta. Kokonaissummasta pidätämme palautuskulut 5,90 eur (ulkomaan tilauksissa 25 eur). Vaikka tilauksesi arvo olisi ylittänyt 100 euroa (ulkomaan tilauksissa 200 eur), perimme silti palautuskulut.

HUOM! Noutamatta jätetty paketti ei ole sama asia kuin palautus! Noutamatta jääneistä paketeista veloitamme toimitusmaksun sekä 10 euron käsittelymaksun meille kertyvistä kuluista. Tämä koskee myös toimipisteeltämme noutamatta jääneitä tilauksia, jolloin perimme asiakkaalle palautettavasta summasta 10 euron käsittelymaksun.

Huomioithan eri toimittajien (Posti, Matkahuolto,UPS) säilytysajat noutopisteillä tai automaateissa ja nouda pakettisi noiden aikarajojen sisällä.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä meille viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti, mieluiten sähköpostilla.

Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa (eli pakkauksessa on ulkoisesti havaittavia vaurioita, kun saat paketin haltuusi), tee välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle!

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit